Liisa

Olen 29-vuotias filosofian maisteri ja äidinkielen ja kirjallisuuden, suomen kielen sekä elämänkatsomustiedon opettaja. Olen kotoisin pohjois­savolaisesta maalais­kaupungista Kiuruvedeltä, ja kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni lypsykarjatilalla. Muutin Ouluun kymmenisen vuotta sitten yliopisto-opintojen perässä, ja olen kotiutunut kaupunkiin lujasti. Nykyisin asun Kuivasjärven Jylkynkankaalla puolisoni ja pienen vauvamme kanssa.

Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta ja halunnut olla aktiivinen toimija omissa yhteisöissäni. Yläkoulu- ja lukioaikani rakkain harrastus oli Kiuruveden nuorisovaltuustossa toimiminen, jonka innoittamana päädyin lukiossa myös oppilaskunnan hallitukseen ja yliopistoon päästyäni ainejärjestöni Suma ry:n hallitukseen. Opiskelijatoiminta vei sydämeni totaalisesti, ja ehdin opiskeluaikanani vaikuttamaan vielä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa ja hallituksessa, joiden lisäksi minulla oli lukuisia pienempiä luottamustoimia. Opintojeni loppuvaiheessa ylioppilaskunnasta tuli myös työpaikkani, kun toimin vuonna 2016 OYY:n sosiaalipoliittisena asiantuntijana.

Työ ja luottamustoimet opiskelija­yhteisöissä ovat kasvattaneet näkemystäni opiskelijoiden elämää koskettavista aihepiireistä, kuten hyvinvoinnista, asumisesta, toimeentulosta ja yhdenvertaisuudesta. Valmistumisen jälkeen olen saanut olla unelmatöissäni ja opettaa suomea ja elämänkatsomustietoa aikuisille maahanmuuttajille ja äidinkieltä ja kirjallisuutta lukiolaisille. Työelämässä olen syventänyt tuntemustani muun muassa koulutukseen ja maahanmuuttajiin liittyvistä kysymyksistä. Olen taitava organisoija ja hyvä puhuja.

Olen ihmisenä empaattinen ja aikaansaava. Työskentelen mielelläni muiden ihmisten kanssa, ja haluan tehdä päätökset kuunnellen, keskustellen ja tietoon perustuen. Rakastan kirjastoja, ilta-aurinkoa, melankolista musiikkia ja sitä, kun saan ihmiset nauramaan. Lempipaikkojani Oulussa ovat Kesän sauna Tuirassa, taidemuseo Hupisaarilla ja Torinranta kesäiltoina.

Aikaisemmat luottamustoimet
  • Kielen avulla osalliseksi -hankkeen ohjausryhmän varajäsen 2018–2020
Osana Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sosiaalipoliittisen asiantuntijan toimenkuvaa vuonna 2016:
  • Oulun yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunta
  • Oulun yliopiston opiskelijoiden hyvinvointityöryhmä
  • Oulun yliopiston opintotukilautakunta
  • Oulun yliopiston sisäilmatyöryhmä
  • YTHS:n terveystyöryhmä
  • YTHS:n Oulun johtokunta
  • Unirestan ravintolatoimikunta
  • Fazer Amican ravintolatoimikunta
Oulun yliopiston ylioppilaskunta:
  • Edustajiston varapuheenjohtaja 2015
  • Keskusvaalilautakunnan jäsen 2015
  • Strategiatyöryhmän jäsen 2015
  • Hallituksen jäsen (järjestö ja kulttuuri) 2014
  • Kulttuuri- ja tapahtumajaoston sihteeri 2014
  • Edustajiston jäsen, kausi 2013–2015
Oulun yliopisto:
  • Kieli- ja viestintäkeskuksen opetuksen kehittämisen työryhmän jäsen 2015
  • Opiskelijoiden hyvinvointityöryhmän varajäsen 2014–2015
  • Opintotukilautakunnan varajäsen 5/2014–4/2016
  • Suomen kielen oppiaineen opetuksen kehittämisen työryhmän jäsen 2013

 

  • Oulun yliopiston suomen kielen opiskelijain kilta Suma ry:n puheenjohtaja 2013, hallituksen jäsen (sosiaalipoliittinen vastaava) 2011
  • Kiuruveden nuorisovaltuuston puheenjohtaja 2008–2009, jäsen 2005–2007
  • Kiuruveden lukion oppilaskunnan hallituksen jäsen 2007–2010

Liisasta sanottua

Tutustuin Liisaan opiskeluaikoina, jolloin yhdessä puolustimme opiskelijoiden oikeuksia ja vaikutimme koulutuksen kehittämiseen. Kun kuulin, että Liisa asettuu ehdolle, kiljaisin riemusta! Oulu saisi Liisasta asioihin perehtyvän, yhteistyökykyisen oikeudenmukaisen ja viisaan valtuutetun, jolla on arvot kohdillaan ja sydän paikallaan.

Henna Määttä

KM, kaupunginvaltuutettu

Liisa on tuumasta toimeen tarttuja, joka ottaa kunnolla selvää asioista, faktapohjalta. Hän on tiimityöskentelijä, joka hakee aina kaikille parasta ratkaisua.

Antti Pekkala

veli, kunnanvaltuutettu

Liisa on juuri sellainen ihminen, millaista Oulun päätöksenteko kaipaa. Liisa on empaattinen ja älykäs ihminen, joka tarttuu toimeen, kun tarve ilmenee. Myös Liisan osaaminen lasten ja nuorten asioista olisi todella hyödyksi Oulun päätöksenteolle.

Jenni Pitko

kansanedustaja

Olen tuntenut Liisan vuosia, enkä osaa kuvitella toista yhtä sopivaa valtuutettua Ouluun! Liisa on hyväntahtoisin ja epäitsekkäin tuntemani ihminen, joka kuuntelee ja keskustelee, saa aikaiseksi ja pyrkii intohimoisesti kohti yhteistä parempaa.

Heidi Niemelä

ystävä, suomen kielen ja kirjallisuuden yliopisto-opettaja